Naantali on Suomen johtava Skandinavian rahtiliikenteen satama, sillä yli puolet Varsinais-Suomen satamien ja Ruotsin välisestä rekka- ja trailerliikenteestä lautoilla kulkee Naantalin sataman kautta. Lauttalinjojen vuorokautisten lähtöjen tiheys ja lyhyt merimatka takaavat hyvän ja tehokkaan yhteyden sekä ammattimaiselle liikenteelle että turismille. Keväällä 2018 valmistunut RoRo-pistolaiturin pidennys 228 metriin mahdollistaa Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä isompien Star-luokan alusten liikennöinnin. Yhdessä Finnlinesin alusten kanssa investoinnit takaavat rahdinkuljetukseen pysyvästi maamme viennin kaipaamaa uutta kapasiteettia.
Seuraa Naantalin Satama Oy

Naantalin joulukadun avajaiset veti väkeä paikalle - juhlavalaisu on Naantalin Energian ja Naantalin Sataman yhteislahja 575-vuotiaan Naantalin kunniaksi

Uutinen   •   Joulu 05, 2018 15:55 EET

Naantalin kaupungintalo juhlavalaistuksessa

Joulukadun avajaiset torilla 29.11.2018

Kaupunkilaiset saivat ihailla joulukadun avajaisten ja hienon valo-shown lisäksi myös iloista paraatikulkuetta, maistella Marttojen valmistamaa joulupuuroa sekä muita jouluisia herkkuja Naantalin torilla. Perheen pienempiä ilahduttivat vierailullaan myös joulupukki, muumit sekä Pikku-Myy.  

Juhlavalaisu on Naantalin Energian ja Naantalin Sataman toimitusjohtajan, Pasi Haaralan ideoima sekä Naantalin Sataman yhteislahja 575-vuotiaan Naantalin kunniaksi.

Kaupungintalo loisti sataman värisenä

– Haluamme tuoda oman kortemme kekoon kaupungin juhlavuoden loppuhuipentumaksi. Toivomme, että juhlavalaistus ilahduttaa kaupunkilaisia vuoden pimeimpänä aikana, sanoo Naantalin Energian ja Naantalin Sataman toimitusjohtaja Pasi Haarala.


Kaupungilla pitkä ja arvokas historia

Naantalin kaupunki perustettiin 23. elokuuta 1443, ja se on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Kaupunki sai alkunsa, kun Suomen ainoa birgittalaisluostari päätettiin sijoittaa Ailostenniemeen. Tällöin alueen yhteisölle myönnettiin kauppa- ja kaupunkioikeudet luostarin palveluiden turvaamiseksi. Kaupungin perusti Kalmarin unionin maita hallinnut kuningas Kristoffer Baijerilainen.

 Valon juhlan paraati

Kaupungin juhlavuosi huipentuu juhlavalaistukseen - kaupungintalon valaistus kestää loppiaiseen saakka, teemat vaihtelevat juhlapäivittäin

 Valaisun kohde valikoitui Naantalin kaupungintaloksi keskeisen sijaintinsa vuoksi — lasipintainen rakennus tarjoaa myös upeat puitteet valaisun toteuttamiseen. Juhlavalaisulla pyritään elävöittämään Naantalia sekä lisäämään keskusta-alueen vetovoimaa.

Naantalin yrittäjien järjestämässä joulukadun avajaisissa valaistuksen sytytyksen yhteyteen luodun valo-shown teemassa haettiin talven jylhää tunnelmaa, jossa kaupungintalolle sijoitetut valot synkronoitiin taianomaiseen taustamusiikkiin. Taustamusiikkia siivitti talvinen tuuli, kavioiden kopina, tiukujen soinnut ja rumpujen lyönnit.

Esityksen päättyessä kaupungintalo maalattiin valoilla Naantalin Energian ja Naantalin Sataman väreihin. Projektin intensiivinen esiohjelmointi ja -valmistelut kestivät noin viikon verran. 

Loppiaiseen asti pidettävässä valaistuksessa nähdään eri teemoja itsenäisyyspäivänä, jouluna, uutenavuotena sekä loppiaisena. Muina aikoina valaisulla luodaan talvisia sävyjä, kuten revontulia. Valaisun suunnittelusta vastaa Teknoaitan Aleksi Saarinen.

Valaistus toteutui tietokoneohjatuin LED-valojen voimin

 Kaupungintalolle on sijoitettu lähes 60 tietokoneohjattua LED-valoa, jotka yhdessä kuluttavat vähemmän virtaa kuin pienehkö sähkökiuas. Osa näistä valoista on ns. liikkuvia valoja, joilla voidaan toteuttaa erilaisia efektejä ja valokiilojen muuttuvia liikeratoja. Valojen sähkö- ja ohjauskaapeleita on kaikkiaan noin puoli kilometriä.

Juhlavalaistuksen toteutti Teknoaitta, mikä on korkealaatuisiin ohjelma- ja tapahtumatuotantopalveluihin erikoistunut yritys, jonka toimipiste sijaitsee Naantalissa. Yritys on toiminut useita vuosia Naantalin joulukadun avajaisten teknisenä yhteistyökumppanina ja on toimittanut teknisiä toteutuksia lukuisiin tapahtumiin Naantalin alueella.

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä toivotamme kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy